sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Itsearviointi

Arvioisin itseäni erittäin huonoksi bloggaajaksi. En ole kurssin aikana innostunut bloggaamisesta enkä muiden blogien lukemisesta ja kommentoimisesta. Ymmärän täysin mitä tämä tarkoittaa, mutta bloggaaminen ei taida olla minun juttuni ollenkaan eikä tämä kurssi muuttanut sen että tämä ei ole minun juttuni. Yritin tosissaan innostua, mutta epäonnistuin. Kurssi on kuitenkin ollut minulle hyödyllinen, koska olen oppinut bloggaamaan eli olen oppinut miten blogi ylipäätänsä syntyy, miten sen toteutetaan ja ylipäätänsä bloggajan elämä. Bloggaaja on sosiaalinen ihminen jolla on jotain asiasta kerrottavaa, minä en valitettavasti sellainen ole. Kiitos opettajille - kurssi oli oikeasti mielenkiintoinen ja hyödyllinen minulle.

1 kommentti:

  1. Postauksesi on ristiriidassa antamasi numeerisen palautteen kanssa. Mukavaa kuitenkin, että kurssista on ollut sinulle jotakin hyötyä.

    Jo kurssikuvauksessa on kerrottu, että työskentely tapahtuu blogissa, joten tämän ei olisi pitänyt olla yllätys. Lähipäivinä vauhtia kyllä säädeltiin varsin paljon hitaimpien mukaan. Siitä huolimatta on kiirehdittävä eteenpäin, koska aikaa on kovin rajallisesti.

    Ehkä innostut bloggaamisesta joskus myöhemmin. Kuten jo mainitsit, sekin on hyvä saavutus, että tietää, mistä on kyse.

    Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista